Lähes puolet kansainvälisten yritysten toimitusjohtajista: ei paluuta normaaliin ennen vuotta 2022

Johtajat: ei paluuta normaaliin ennen vuotta 2022

KPMG:n tutkimuksessa haastateltiin 500 kansainvälistä toimitusjohtajaa pandemian vaikutuksista sekä näkemyksistä seuraaville kolmelle vuodelle.

1000
Kimmo Antonen

Partner

KPMG Suomi

Sähköposti
  • Suurin osa haastatelluista toimitusjohtajista haluaa odottaa, että yli puolet väestöstä on rokotettu ennen paluuta toimistolle.
  • Yhdeksän kymmenestä johtajasta aikoo henkilöstöä laajemmin suojatakseen pyytää työntekijöitään ilmoittamaan, kun heidät on rokotettu.
  • Näkemykset toimitilavähennyksistä ja etätyön roolista muuttuneet nopeasti. Vain 17 % toimitusjohtajista aikoo vähentää toimitilojaan pandemian seurauksena ja vain kolme kymmenestä harkitsee työskentelyyn hybridimallia jatkossa.

Maailman vaikutusvaltaisimpien yritysten toimitusjohtajat hahmottelevat, miltä ”uusi todellisuus” pandemian jälkeen näyttää. KPMG:n CEO Outlook Pulse Survey -tutkimuksen mukaan lähes puolet (45 %) kansainvälisistä johtajista ennakoi paluun normaaliin liiketoimintaan tapahtuvan vasta jossain vaiheessa vuotta 2022. Vielä viimevuotisessa tutkimuksessamme melkein joka kolmas (31 %) odotti sen tapahtuvan tämän vuoden loppupuolella. Globaalin pandemian mukanaan tuomien muutosten myötä neljäsosa (24 %) toimitusjohtajista katsoo, että heidän liiketoimintamallinsa on muuttunut lopullisesti.

KPMG haastatteli helmi- ja maaliskuussa 500 kansainvälisen yrityksen toimitusjohtajaa heidän reaktioistaan pandemiaan sekä näkemyksistään seuraaville kolmelle vuodelle. Suurinta osaa (55 %) toimitusjohtajista askarruttaa heidän henkilöstönsä koronavirusrokotukset. Rokotuksilla on vaikutus näkemyksiin toimistolle palaamisesta. Merkittävä enemmistö (90 %) toimitusjohtajista aikoo pyytää henkilöstöä ilmoittamaan, kun heidät on rokotettu. Siitä saattaa olla apua yritysten miettiessä keinoja suojata henkilöstöään. Kuitenkin jopa kolmasosa (34 %) globaaleista johtajista on huolissaan koronavirusrokotteiden turvallisuuteen liittyvästä harhaanjohtavasta informaatiosta sekä sen aiheuttamasta riskistä, etteivät työntekijät halua rokotusta ottaa.

— Koronavirusrokotteet antavat johtajille annoksen optimismia uuteen todellisuuteen valmistauduttaessa. Mitään suuria päätöksiä ei kuitenkaan tehdä, ennen kuin toimitusjohtajat voivat varmistaa, että työntekijät on suojattu tältä virukselta, sanoo Bill Thomas, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, KPMG International. Mahdolliset rokotemäärien vajaukset saattavat vaikuttaa yrityksen toimintoihin, toimitusketjuihin ja henkilöstöön ja johtaa epätasaiseen taloudelliseen toipumiseen.

Avainlöydökset

Valtiovalta ja rokotustahti ohjaavat päätöksentekoa
Kolme neljäsosaa (76 %) toimitusjohtajista odottaa valtiovallan kannustusta paluusta ”normaaliin” ennen kuin pyytää henkilöstöä palaamaan toimistolle. Lisäksi 61 % kansainvälisten yritysten johtajista haluaa odottaa rokotekattavuuden olevan avainalueilla yli puolet väestöstä ennen paluuta toimistolle. Merkittävä enemmistö (90 %) toimitusjohtajista aikoo myös pyytää henkilöstöään ilmoittamaan, kun he ovat saaneet rokotteen. Se auttaa organisaatioita harkitsemaan tarvittavia suojaustoimenpiteitä henkilöstölleen.

Toimitusjohtajilla vähemmän haluja toimitilan vähentämiseen kuin puoli vuotta sitten
Vain 17 % toimitusjohtajista aikoo vähentää toimitilojaan pandemian seurauksena. Vielä elokuussa 2020 haastatteluumme vastanneista toimitusjohtajista 69 % aikoi vähentää toimitilojaan seuraavan kolmen vuoden aikana. Tästä voidaan päätellä, että joko tiloja on jo vähennetty tai pandemian pitkittyessä strategiat ovat muuttuneet.

Täysin etänä toimiva henkilöstö arveluttaa toimitusjohtajia
Mielipiteet etätyöstä ovat myös muuttuneet. Vain kolme kymmenestä globaalista johtajasta (30 %) harkitsee henkilöstölleen hybridimallia, jossa suurin osa työntekijöistä työskentelisi 2-3 päivää viikosta etänä. Sen seurauksena vain 21 % yrityksistä aikoo rekrytoida pääosin etänä toimivaa henkilöstöä. Viime vuonna näin aikoi tehdä vielä 73 % yrityksistä, joten muutos on suuri.

Kyberturvallisuus on toimitusjohtajien suurin huoli
Rajoitusten myötä etätyöstä on tullut normi ja se aiheuttaa tietoturvallisuusriskejä yrityksille. Kansainvälisten yritysten toimitusjohtajat nimeävätkin kyberturvallisuuden suurimmaksi riskiksi yrityksensä kasvulle ja toiminnalle seuraavan kolmen vuoden aikana. Kyberturvallisuus ohitti sääntelyyn, veroihin sekä tuotantoketjuihin liittyvät riskit.

Vastuullisuus- ja kestävyysteemat yhä tärkeämpiä yrityksille
Tänä vuonna järjestettävän YK:n COP26-ilmastokokouksen ja Yhdysvaltain äskettäisen Pariisin ilmastosopimukseen takaisin liittymisen hengessä lähes puolet (49 %) toimitusjohtajista aikoo ottaa käyttöön tiukempia rajoituksia ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen sekä hyvään hallintotapaan (ESG-tekijöihin) liittyen. Lähes kaikki (96 %) kansainväliset toimitusjohtajat aikovat painottaa ESG-ohjelmissa sosiaalisen vastuun osuutta.

— Pandemia ja siihen reagointi nostattaa globaalien suuryritysten toimitusjohtajissa hyvin samanlaisia ajatuksia, kuin mitä olemme kokeneet omilla kotimarkkinoillamme. Maailma on yhtäkkiä ikään kuin pienentynyt, kun olemme joutuneet kamppailemaan yhteisten, ennennäkemättömien ongelmien kanssa. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen sekä vastuullisuus- ja kestävyysteemat koetaan nyt aiempaa selvemmin yhteisinä haasteina,  pohtii Kimmo Antonen, KPMG Suomen toimitusjohtaja.

— Valtiovallan kestävää päätöksentekoa kaivataan ja työn tekemisen uudet mahdollisuudet ja uhat puhuttavat laajasti. Moni toimitusjohtaja myös Suomessa käyttää aikaansa näiden aiheiden parissa tällä hetkellä päivittäin, joten olisin ollut yllättynyt toisenlaisten teemojen pintautumisesta tässä laajassa kyselytutkimuksessa, summaa Antonen.

Tutkimuksen tausta: KPMG CEO Outlook Pulse Survey

Vuoden 2021 CEO Outlook Pulse Survey -tutkimusta varten haastattelimme maailman vaikutusvaltaisimpien yritysten toimitusjohtajia ja pyysimme heitä kertomaan näkemyksensä seuraavan kolmen vuoden taloudellisesta ja liiketoiminnallisesta kehityksestä sekä tämänhetkisestä koronaviruspandemiasta. Pulse Survey – tutkimuksemme vertaa heidän näkemystensä kehittymistä viime vuoden heinä-/elokuuhun verrattuna.

Haastattelimme 500 toimitusjohtajaa 11 avainmarkkina-alueella (Australia, Kanada, Kiina, Ranska, Saksa, Intia, Italia, Japani, Espanja, Britannia ja USA). Kaikki vastaajat olivat toimitusjohtajia yrityksissä, joiden vuosittainen liikevaihto ylittää 500 miljoonaa dollaria ja vastaajista 35% toimii yrityksissä, joiden liikevaihto ylittää 10 miljardia dollaria vuosittain. 

Lisätietoja

Sointu Somerma

puh +358 20 760 3534

etunimi.sukunimi@kpmg.fi

© 2024 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG global organization of independent member firms affiliated with KPMG International Limited, a private English company limited by guarantee. All rights reserved


For more detail about the structure of the KPMG global organization please visit https://kpmg.com/governance

Ota yhteyttä