KPMG:n tutkimus: Toimitusjohtajien odotukset talousjohtajia kohtaan kasvaneet

Toimitusjohtajien odotukset talousjohtajista kasvaneet

Toimitusjohtajat odottavat talousjohtajilta strategista kumppanuutta, kertoo KPMG:n tuore globaali tutkimus. Lähes kolmannes toimitusjohtajista on kuitenkin sitä mieltä, että talousjohtajat toimivat edelleen perinteisessä, kapeammassa roolissa.

1000

KPMG:n globaali The View from the Top -tutkimus osoittaa, että toimitusjohtajien vaatimukset talousjohtajia kohtaan ovat kasvaneet. Tuore selvitys osoittaa, että toimitusjohtajat haluavat yhä enenevissä määrin nähdä talousjohtajiensa jakavan CEO:n agendan tärkeät asiat. Odotusarvo on, että talousjohtajat hakevat kilpailuetua jatkuvasti muuttuvasta sääntely-ympäristöstä ja virtaviivaistavat toimintoja – tapahtuu se sitten automaation, keskitettyjen palveluiden tai ulkoistamisen muodossa. Tulokset heijastelevat viime heinäkuussa julkaistua KPMG:n CEO Outlook -tutkimusta, jonka mukaan yli 50 prosenttia toimitusjohtajista näki talousjohtajien merkityksen yritykselleen kasvavan edelleen seuraavien kolmen vuoden aikana.

Yhä useammat aiemmin hyödyllisinä pidetyt taidot ovat muuttuneet välttämättömiksi talousjohtajan työtehtävän hoitamisen kannalta

Lähes puolet (48 prosenttia) vastaajista listaa kansainvälisen kokemuksen talousjohtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Kansainvälistä kokemusta pidetään tärkeämpänä kuin esimerkiksi perinteisesti arvostettua toimialakokemusta (32 prosenttia). Pohjoismaissa toimitusjohtajat nostavat näidenkin edelle CFO:n kokemuksen muutoshankkeista ja innovaatioista (80 prosenttia). Lisäksi esimerkiksi pilvipohjaisten toiminnanohjausjärjestelmien ja mobiiliteknologian hyödyntäminen ohella koetaan keskeisiksi  – talousjohtajien odotetaan hyödyntävän uusinta teknologiaa.
Talousjohtajilta odotetaan numeronmurskaamisen lisäksi datan syvällistä analysointia ja sitä kautta vaihtoehtoja kannattavan kasvun luomiseen. Liian kapea fokus ja johtamistaitojen vajavaisuus puolestaan nähdään suurimpina esteinä talousjohtajien tiellä toimitusjohtajiksi.

− Perinteinen talousjohtajan rooli on murroksessa. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja muodostavat yhdessä tiimin, jonka tehtävä on luotsata yritystä niin haastavina kuin hyvinä aikoina, sanoo Suomen KPMG:n strategiaryhmän vetäjä Tomas Granvik. Menestyäkseen talousjohtajan on kyettävä ymmärtämään liiketoimintaa numeroita, liikevaihtolukuja ja kustannuksia laajemmin ja yhdistämään strategia ja strategisten päätösten vaikutukset sekä operatiivinen toiminta, jatkaa Granvik.

Talousjohtajilla onkin edessään näytön paikka vastata toimitusjohtajien odotuksiin ja kääntää numerot liiketoimintojen kannalta entistä hyödyllisemmäksi dataksi ja työskennellä saumattomasti liiketoimintojen kanssa.

Lisää tutkimuksesta

Tutkimukseen osallistui yli 500 toimitusjohtajaa kuudelta mantereelta; 371 toimitusjohtajaa Pohjois-Amerikasta, Euroopasta, Etelä-Amerikasta, Lähi-idästä ja Afrikasta sekä 178 toimitusjohtajaa Aasiasta ja Australiasta.

© 2024 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG global organization of independent member firms affiliated with KPMG International Limited, a private English company limited by guarantee. All rights reserved


For more detail about the structure of the KPMG global organization please visit https://kpmg.com/governance

Ota yhteyttä