Olen purjehtija Nooa Laukkanen ja meri on työpaikkani ja rakas kotini. Lapsuudesta lähtien eletty merielämä antaa meren monimuotoisuuden vaalimiselle ja vastavoimien tutkimiselle mittaamattoman merkityksen. Yhteistyössä KPMG:n kanssa tutkin tässä ja tulevissa kirjoituksissani urheilijan vastuullisuutta ja merien tilaa omasta uteliaasta näkökulmastani.
Tuijotan raikkaan ruskeaa ja Kruunuvuorensillan rakennusprojektin myllertämää kotimerta Mustikkamaan rannalla. Yritän saada happea meidän molempien puolesta. Meren ja itseni. Jouduin juuri perumaan kevään kolmannet kisat. Vielä ne tärkeimmät. Meksikon MM-kisat, joihin olin panostanut ja joissa kehittymistä olisi mitattu toden teolla.
Olen elänyt happikadossa maaliskuusta asti. Sitä ennen happi kulki. Olin huippukunnossa, purjehdin Palmalla maailmancupissa paremmin kuin koskaan, kunnes kisojen neljäntenä päivänä tuli dramaattinen muutos. Mikään ei kulkenut, ja putosin kärkisijoilta. Syy selvisi maissa. Kova kuume.
Korona ja sairastumiset ovat arkipäivää, myös urheilijoille. Kaikista varotoimenpiteistä, selviytymis- ja sopeutumisstrategioista huolimatta voi kuitenkin käydä niin, että hapettomuus jää päälle. Koronaa seuraa liuta jälkitauteja ja kuukausia kuluu. Fyysisen kunnon lisäksi myös mielen kestävyys joutuu koetukselle. Tiedän ison kuvan, ja pidän kiinni urheilijan tärkeimmästä aseesta: asenteesta ja kuljetan mieltäni kohti tulevaa. Silti mieli laahaa perässä.
Meri elää käsi jatkuvasti kurkulla. Silti se sopeutuu. Siinä pienessä marginaalissa, jonka me ihmiset olemme sille jättäneet elpymiseen. Palautumiseen. Paranemiseen. Tiedämme jo, että todellinen muutos vaati niin suuria muutoksia, että mielemme ei aina taivu sen käsittämiseen. Jotta merien lämpeneminen pysähtyisi ja vaadittu jäähtyminen olisi mahdollista, kaiken olisi pysähdyttävä. Ei enää yhtään CO kakkosta ilmakehään, mikä tarkoittaa, että moni valtio, liiketoiminta ja elämäntyyli ei voisi jatkaa sellaisenaan päivääkään. Ei enää share holder valueta, vaan environmental valueta.
Päätös Suomen liittymisestä Natoon osoitti, että nopeakin muutos on mahdollista, jos on pakko. Ilmastokriisissä on vielä liikaa liikkumavaraa ja vaihtoehtoja. Olemme kuitenkin matkalla kohti selkeämpää ja yhtenäisempää toimintaa kun niin Euroopan komissio, kuin Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssi komissio ovat päättäneet tahoillaan päästöjen pakollisesta seurannasta. Meidän on kuitenkin pidettävä huolta, että samalla jatkamme uusien meriä suojelevien ratkaisujen kehittämistä.
Takaisin selviytymisstrategiaan ja Mustikkamaan rannalle. Happikato on totta, mutta minulla se on ohimenevää. Meri sopeutuu, luonto sopeutuu ja ihminen sopeutuu. Erona on se, että meillä on jotain mitä merellä ja luonnolla ei ole: resilienssiä. Kykyä käyttää myös tunteen ja järjen liittoa palautumiseen. Vaikuttaa ympäristöön, vauhdittaa muutosta ja ohjata sitä haluttuun suuntaan. Koska on pakko.
Lisätietoja
Nooa Laukkanen on vuoden 2024 olympialaisiin tähtäävä Suomen maajoukkuepurjehtija, joka tutkii vastuullisuutta ja merien tilaa omasta näkökulmastaan. Nooa on maailman meriä kiertävä huippupurjehtija ja Hankenissa opiskeleva tulevaisuuden tekijä.
Nooan matkaa olympialaisiin voit seurata: (instagram) sekä (facebook)
Kuva: Jukka Saarikorpi Photography
