Lokakuu on nimetty Euroopan viralliseksi tietoturvakuukaudeksi ja sitä on vietetty vuodesta 2003 lähtien. Organisaatiot ympäri Euroopan kantavat vuosittain lokakuussa kortensa kekoon muistuttaakseen ihmisiä tietoturvan merkityksestä niin arjessa kuin työelämässäkin. Myös me KPMG:llä osallistumme vuosittain EU:n järjestämään tietoturvakuukauteen, ja tavoitteenamme on parantaa erityisesti lasten ja nuorten kyberturvallisuutta. Cyber Day -kampanja on osa yritysvastuutyötämme, jonka yksi keskeisistä aiheista on koulutuksen tukeminen ja elinikäinen oppiminen.

Toteutimme tänä vuonna Suomessa ennätyksellisen menestyksekkään kampanjan, jonka aikana asiantuntijajoukkomme vieraili alakouluissa ympäri Suomen. Kyberlähettiläämme keskustelivat oppituntien aikana tietoturvasta sekä oppilaiden että opettajien kanssa ja jakoivat heille käytännön turvallisuusvinkkejä internetin ja älypuhelinten käyttöön. Vierailumme ulottuivat alakouluihin Tyrnävältä Helsinkiin ja kampanjamme tavoittikin yli 2000 alakoululaista.

”Kouluvierailuista jäi minulle erittäin positiiviset tunnelmat. Ylivoimaisesti parasta oli nähdä lasten innokkuus ja tiedonjano aiheesta. Pelkästään lapsilta tullut kysymystulva kertoi siitä, että aihe oli heillekin tärkeä ja kysymyksiä herättävä.”

Asiantuntijamme Antti Laurila Helsingistä lähti tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan, koska innostui kampanjan tavoitteista parantaa nimenomaan lasten ja nuorten tietoturvataitoja. ”Tässä oli mahdollisuus tuoda lapsille työkaluja käyttää turvallisesti niitä välineitä, joita he jo teknisesti osaavat käyttää, mutta eivät välttämättä tiedä miten niiden kanssa voi toimia turvallisesti. Valitettavan usein vanhemmat ovat tilanteessa, jossa eivät osaa neuvoa tai välttämättä ymmärrä mitä lapset tekevät kännyköillä, somessa tai verkossa ylipäätään.” 

Kampanjan tärkeä vaikutus lasten ja nuorten kyberturvallisuuteen

Tietoturva-asiat ovat olleet viime aikoina paljon pinnalla, julkisuudessa on käsitelty ikäviäkin huijaustapauksia. Tämä motivoi asiantuntijaamme Ilkka Kemppaista Oulusta osallistumaan jo toista kertaa kampanjaan. ”Kun omaan yksityissähköpostiinkin tulee useita erilaisia, jopa hyvin tehtyjä huijausviestejä, laittoi se ajattelemaan, että näistä vaaroista pitäisi kertoa laajemminkin. Etenkin, kun omat lapsenlapsenikin ovat siinä iässä, että käyttävät jo aktiivisesti puhelimia ja muita älylaitteita. ”

Tietoturvan merkityksestä jo alakouluikäisille tänä päivänä kertoo se, kuinka innokkaasti tavoittelemamme koulut lähtivät kampanjaan mukaan. Tapaamiemme luokkien opettajista moni kertoi toivoneensa lisää tietoa aiheesta, joten juuri tämän kaltaisille kampanjoille näyttää olleen erityinen tarve.  ”Lapset ovat haavoittuvimmassa asemassa, mitä tulee verkon käyttöön. Noin puolet vierailujeni oppilaista oli havainnut jonkinlaista epäilyttävää toimintaa verkossa ja noin kolmasosa oli kokenut jopa kiusaamista verkossa. Nuo tulokset olivat aika hätkähdyttäviä ja jopa itsellekin silmiä avaavia", kertoo Antti Laurila.

Joka päivä on kyberpäivä

Tietoturva on tärkeää jokaisena päivänä – myös teemakuukauden ulkopuolella. Jatkamme alakoululaisten tietoturvatietoisuuden kehittämistä teemakuukauden kokemusten ja saamiemme positiivisten palautteiden perusteella. Olemme toteuttaneet alakoululaisille suunnatun tietoturvateemaisen webinaarin, jossa keskustelemme tietoturvan ajankohtaisista teemoista yhdessä studiovieraidemme kanssa. Webinaaritallenne on saatavilla ilmaiseksi  alakoulujen käyttöön täältä.

Jatketaan yhdessä tietoturvatietoisuuden kehittämistä vuoden jokaisena päivänä!

Lisätietoja

Hyeri Cho

Analyst, Cyber Consulting

+358 50 513 4781