KHO: Tärkeä vuosikirjapäätös rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelusta

Päätöksessä (KHO 2021:66) on otettu kantaa konsernihyötyyn sekä kustannusvoittolisämenetelmän soveltamiseen rahoituksen siirtohinnoittelussa.

Vuosikirjapäätös konsernin sisäisten rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelusta.

1000

Korkein hallinto-oikeus on julkaissut 21.5.2021 vuosikirjapäätöksen konsernin sisäisten rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelusta. Päätöksessä on otettu kantaa Suomessa paljon kiisteltyyn konsernihyötyyn sekä kustannusvoittolisämenetelmän soveltamiseen rahoituksen siirtohinnoittelussa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oyj:n venäläinen tytäryhtiö ZAO C oli saanut konsernin sisäisen palvelun A Oyj:n antaman rahoituksen muodossa, ja että kustannusvoittolisämenetelmä oli hyödyllisin menetelmä hinnoittelun arvioinnissa.

Näin ollen ZAO C:ltä perittävän koron määrä oli voitu määrittää rahoituksen hankkimisesta konsernin suomalaisille yhtiöille aiheutuneiden kustannusten eli ulkoisen rahoituksen kustannusten perusteella lisättynä kustannuksille laskettavalla voittolisällä. ZAO C oli siten voinut hyötyä omaa luottokelpoisuuttaan paremmasta konsernin emoyhtiön luottokelpoisuudesta rahoituksen hinnoittelussa.

Konsernihyöty otettava huomioon jo ennen vuotta 2020 päättyneinä verovuosina

Erityisesti päätöksessä on otettu kantaa siihen, että mahdollinen konsernihyöty on otettava huomioon konsernin rahoituksen siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta arvioitaessa myös ennen 11.2.2020 julkaistua OECD:n rahoitusliiketoimien siirtohinnoitteluohjeistusta (“Transfer Pricing Guidance on Financial Transactions: Inclusive Framework on BEPS: Actions 4, 8-10”).

Suomen Verohallinto on 1.7.2020 antanut kannanoton, jossa todetaan, että OECD:n rahoitusliiketoimien siirtohinnoitteluohjeistuksessa esille tuotu konsernihyödyn huomiointi on perustavanlaatuinen uusi tulkintasuositus, ja näin ollen ohjeistusta voidaan tältä osin käyttää tulkintalähteenä ohjeiden julkaisun jälkeen päättyneisiin verovuosiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessään tekemän tulkinnan mukaan konsernihyöty on tuotu selvästi esille OECD:n ohjeistuksissa jo ennen vuotta 2020, joten konsernihyödyn arviointi on oltava osa liiketoimen arviointia myös ennen vuotta 2020 päättyneinä verovuosina.

Vaikka konsernihyödyn arvioinnin tulkinnoissa on edelleen eroja eri maiden välillä, niin korkeimman hallinto-oikeuden päätös tuo Suomen verotuskäytännön rahoituksen siirtohinnoittelun ja konsernihyödyn osalta paremmin linjaan muiden maiden vastaavien verotuskäytäntöjen kanssa.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös tuo Suomen verotuskäytännön rahoituksen siirtohinnoittelun ja konsernihyödyn osalta paremmin linjaan muiden maiden vastaavien verotuskäytäntöjen kanssa.

Tämän osalta merkittävää on huomata:

Päätöksen perusteella konsernin luottoluokitus tulee ottaa huomioon konsernin sisäisen lainan hinnoittelua arvioitaessa, vastaavasti kuin etuyhteyspiirin ulkopuolinen lainanantaja tekisi.
Korkein hallinto-oikeus ei päätöksessään indikoi, että yksittäisen konserniyrityksen luottoriski tulisi rinnastaa konsernin luottoriskiin, vaan on tuonut esille, että konsernin luottokelpoisuus pitää ottaa omalla painollaan huomioon konserniyrityksen luottoriskiä arvioitaessa. Tämä ero on hyvin merkittävä, ja ratkaisu on siltä osin linjassa myös OECD:n siirtohinnoitteluohjeistuksen kanssa.

Kustannusvoittolisämenetelmän käytöstä

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään hyväksynyt kustannusvoittolisämenetelmän soveltamisen konsernin sisäisten rahoitusjärjestelmien siirtohinnoittelussa päätöksen kohteena olevan tapauksen yksityiskohdat huomioon ottaen.

Päätöksen ei voida katsoa haastavan markkinahintavertailumenetelmän ensisijaisuutta rahoitusliiketoimien markkinaehtoisen hinnoittelun arvioinnissa, vaan se antaa mahdollisuuden soveltaa OECD:nkin ohjeistuksessa hyväksyttyjä muita menetelmiä silloin kun markkinahintavertailumenetelmä ei selvästi anna vertailukelpoisia tuloksia.

Korkein hallinto-oikeus on tuonut esille, että verotusta ei ole voitu oikaista verovelvollisen vahingoksi markkinahintavertailumenetelmän mukaisesti arvioidulla marginaalilla, joka perustuu ZAO C:n erillisyhtiöperiaatteen mukaiseen luottoriskitasoon.

Päätöksessä tehdyn toimintoarvion perusteella A Oyj on toiminut keskitettynä rahoituspalveluiden tuottajana, ja näillä palveluilla on ollut taloudellista arvoa ZAO C:lle.

Tällöin kustannusvoittolisämenetelmää on voitu käyttää arvioitaessa konsernin sisäisten palveluiden markkinaehtoista hinnoittelua. Menetelmää sovellettaessa ZAO C:ltä perittävä korko on määritetty A Oyj:n rahoituksen hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten perusteella lisättynä kustannuksille laskettavalla voittolisällä.

Konsernissa sovellettu voittolisä on ollut 10 %, mikä on myös päätöksessä hyväksytty. Voittolisän taso ei ole ollut riidan kohteena, eikä sen tason markkinaehtoisuutta ole missään vaiheessa haastettu Verohallinnon toimesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ei voida katsoa olevan ristiriidassa OECD:n rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelua koskevassa ohjeistuksen kanssa, missä tuodaan selvästi esille, että markkinahintavertailumenetelmä on ensisijainen menetelmä konsernin sisäisten lainojen ja takauksien siirtohinnoittelussa.

OECD:n ohjeistukset hyväksyvät kustannusvoittolisämenetelmän käyttämisen tietyissä tilanteissa silloin, kun markkinahintavertailumenetelmä ei sovellu.

VML 31§ koskevat veroriidat

Päätös jatkaa reilut kymmenen vuotta kestäneiden VML 31 §:n soveltamisalaa, sen viranomaisille suomaa kompetenssia ja markkinaehtoperiaatteen sisältöä koskevien riitojen ratkomista ja osoittaa, että tämän toimintaympäristön keskeisissä kysymyksissäkin on vielä tarvetta korkeimman hallinto-oikeuden ohjaukselle.

KPMG:n veroriitapraktiikka on hoitanut näitä riitoja yhdessä KPMG:n siirtohinnoittelun asiantuntijoiden kanssa siitä lähtien, kun Verohallinto alkoi haastaa laaja-alaisesti konsernien siirtohinnoittelukäytäntöjä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alkupuolella; tuloksina esimerkiksi päätökset KHO 2013:36, 2014:119, 2017:145, 2017:146, 2018:173 sekä tuore 2021:66.

Näiden päätösten pohjalta avautuu yleiskuva Verohallinnon VML 31 §:ää koskevien linjausten ja niitä koskevien riitojen kehityskulusta: Verohallinnon pyrkimys yleisesti hyvin laajoihin toimivaltuuksiin VML 31 §:n nojalla, erityisesti oikeustoimien uudelleen luonnehdintaan ja näiden kautta hyvin suuriin tulonlisäyksiin hallitsi verotuskäytäntöä ja riitoja korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen 2014:119 asti.

Siinä korkein hallinto-oikeus torjui tällaisen kompetenssin ja totesi sen mahdolliseksi vain VML 28 §:n mukaisena veronkiertoratkaisuna.

Vielä päätöksen KHO 2014:119 jälkeenkin Verohallinto pyrki tulkitsemaan omaa kompetenssiaan VML 31 §:n puitteissa hyvin laajasti VML 28 §:n kustannuksella – asiallisesti luonnehtien uudelleen oikeustoimia, tällä kertaa liiketoimen tunnistamisen nimellä – mutta joutui lopulta luopumaan tästä hankkeesta.

Tämän jälkeen erimielisyydet verovelvollisten ja Verohallinnon välillä ovat tällä aihealueella koskeneet tuoreen päätöksen KHO 2021:66 tavoin VML 31 §:n ydinaluetta.

Näitä riitoja ja korkeimman hallinto-oikeuden tasolta tulevia ratkaisuja nähtäneen jatkossakin.

Oma asiansa on vireillä oleva lainmuutos, joka toteutuessaan saattaisi mahdollistaa Verohallinnolle oikeustoimien uudelleen luonnehdinnan VML 31 §:n nojalla. Sitä koskevat riidat tulevat siis mahdollisesti olemaan jälleen siirtohinnoittelun arkipäivää muutamien vuosien kuluessa.

Lisätietoja

Mikäli korkeimman hallinto-oikeuden päätös herätti kysymyksiä, autamme mielellämme arvioimaan päätöksen vaikutuksia yrityksenne siirtohinnoitteluun.

Riika Jaakkola

Director, Corporate Finance

+358 40 770 2411

etunimi.sukunimi@kpmg.fi

Vesa Paronen

Senior Manager, Tax & Legal

+358 40 844 2150

etunimi.sukunimi@kpmg.fi