KPMG ja olympialaisiin tähtäävä kilpapurjehtija Nooa Laukkanen tarttuvat maailman merten hätähuutoon

KPMG ja kilpapurjehtija Nooa Laukkanen ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on urheilullisen menestyksen lisäksi ymmärrys ekologisen ympäristön moninaisuudesta sekä puhtaamman ympäristön vaikuttamismahdollisuuksista.

Molemmilla on yhteisiä näkemyksiä, kun kyseessä on kaikille puhtaampi ympäristö. Se, että koetaan vastuuta huomisesta, jää valitettavan usein tyhjiksi sanoiksi ilman aitoa sitoutumista arjen valintoihin, puhtaamman ympäristön hyväksi.

Nooa Laukkasen harjoitus- ja kilpailuympäristö Suomessa ja maailmalla on liian usein joko saastunut tai vaarassa saastua. Rion 2016 olympialaisten purjehduksen vesistö oli lähes kelvoton kilpailujen läpivientiin.

—  Ajattelin, että tämäkö on omien harjoitus- ja kilpaympäristöjen tulevaisuus. Päätin, että haluan vaikuttaa osaltani myönteiseen kehitykseen. Perehdyin teemaan lisää, törmäsin erilaisiin YK:n julistuksiin, yritysten ja kaupunkien julkilausumiin sekä muun muassa KPMG:n selvityksiin aiheesta. Päätin hakeutua keskustelemaan KPMG:n asiantuntijoiden kanssa. Tämä matka ilokseni saa jatkoa, toteaa Nooa Laukkanen.

Nooa on ikäluokkansa huippua maailmassa Laser Standard olympialuokassa ja hän on nyt tekemässä läpimurtoa kohti Pariisin 2024 olympialaisia. KPMG on seurannut Nooan kehitystä jo useiden vuosien ajan ja arvostaa nuoren huipun monialaisuutta. KPMG haluaa nyt vahvasti tukea huippu-urheilun, kauppatieteiden opiskelun sekä työssäoppimisen yhtenäistä kokonaisuutta.

—  Uskomme urheilun ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tukevan toisiaan. Yksittäisen urheilijan rooli ja vaikuttavuus suuriin yhteiskunnallisiin asioihin ja kestävään kehitykseen ei ole kuitenkaan yksinkertainen asia. On hienoa, että nuori urheilija haluaa vilpittömin mielin perehtyä mahdollisuuksiinsa vaikuttaa ja lähteä oppimaan vastuullisena ja aktiivisena roolimallina olemista. Haluamme osaltamme tukea nuorta urheilijaa oppimaan lisää kestävästä kehityksestä ja miten hänen roolinsa tulevaisuuden idolina voi linkittyä suurempiin yhteiskunnallisiin asioihin ja tietoisuuden lisäämiseen, puhtaamman ympäristön puolesta, kommentoi Jyrki Louhi, KPMG:n Head of Sport.

 

Lisätietoja

Kimmo Antonen
Toimitusjohtaja, KPMG Oy Ab
Puh. 020 760 3600
etunimi.sukunimi@kpmg.fi

Lue lisää Sport Fund -urheilijarahastosta.