close
Share with your friends

Suuntana Ruotsin markkinat?

Suuntana Ruotsin markkinat?

Ruotsi on maantieteellisesti Suomea lähellä, tuttu ja kulttuurikin aika samanlainen kuin meillä. Ruotsi on selkeästi Suomea suurempi markkina. Onkin melko luonnollista, että suomalaiset yritykset kansainvälistyessään usein suuntaavat katseensa ensin Ruotsiin.

Aiheeseen liittyvää sisältöä

Matkaeväitä Ruotsin markkinoille

Yrityksen kansainvälistymisessä korostuu aina huolellinen suunnittelu ja huomioitavien asioiden etukäteen selvittäminen. Olennaista on hahmottaa millä liiketoimintamallilla on kannattavaa lähteä rajan yli uusille markkinoille. Onko järkevää perustaa tytäryhtiö tai mahdollisesti sivuliike? Tai olisiko muu yhteistyö- tai kumppanuusmalli toimivampi? Löytyykö kohdemaasta mahdollisesti sopiva yritys ostokohteeksi? Monen yrityksen ensimmäinen askel Ruotsin markkinoille on myyntihenkilön palkkaaminen Ruotsista. Mitä huomioitavia asioita näihin kuvioihin sitten liittyy? Esimerkiksi myyntihenkilön palkkaamisessa tulee huomioida työnantajavelvoitteet Ruotsissa. On myös arvioitava mahdollisen kiinteän toimipaikan syntyminen suomalaiselle yritykselle Ruotsissa, eli Ruotsin veroviranomaisten verotusoikeuden syntyminen.

Selvittämällä kysymyksiä etukäteen pääse keskittymään itse liiketoiminnan kehittämiseen ja säästyy harmillisilta yllätyksiltä myöhemmin. On tärkeää ymmärtää mikä toiminnan verotuksellinen status ja siihen liittyvät velvoitteet ovat eri malleissa ja mitä juridisia muun muassa sopimusoikeudellisia aspekteja on huomioitava ja selvitettävä. Toiminnan kehittyessä on syytä uudelleen arvioida tilannetta ja tehdä tarvittavat muutokset.

Kansainvälistyminen Ruotsiin tuo uuden ulottuvuuden aikaisemmin vain Suomen markkinoilla toimineelle yritykselle. Toiminnassa on huomioitava muun muassa miten myynnin käsittely kotimaan ja ulkomaan arvonlisäverotuksessa raportoidaan, millaista dokumentaatiota ja hinnoittelua siirtohinnoittelua koskeva sääntely edellyttää. Pohdittavaksi tulee myös miten tytäryhtiötä pääomitetaan sekä miten mahdolliset muutokset lainsäädännössä vaikuttavat toimintaan. 

Miten KPMG voi auttaa?

Kaksikielinen asiantuntijatiimimme palvelee asiakkaitamme Ruotsin liiketoimintaan liittyen kaikissa vero- ja lakikysymyksissä etabloitumisen suunnittelusta toiminnan lopettamiseen.

Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä miten voisimme olla avuksi!

Johanna Fagervik
P. 020 760 3939
etunimi.sukunimi@kpmg.fi

 

 

Ota yhteyttä

 

Kuinka KPMG voi auttaa?

 

loading image Jätä tarjouspyyntö