Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä EU-direktiiviin pohjautuvasta lainsäädännöstä, joka koskee raportoitavia, rajat ylittäviä järjestelyjä verotuksessa.

Säännökset perustuvat EU:n virka-apudirektiivin 2011/16/EU muuttamista koskevaan direktiiviin (EU 2018/822/ns. DAC6). Tavoitteena on vähentää verojen välttelyä pakollisen raportoinnin avulla. Raportointi koskee verojärjestelyiden suunnitteluun tai toteuttamiseen osallistuvia välittäjiä sekä verovelvollisia, mutta se raportointivelvollisuus voi koskea myös tavallisia liiketoimintaan kuuluvia tilanteita. Lain on määrä tulla voimaan 1. tammikuuta 2020 (HE 69/2919 vp).

Verojärjestely voi olla raportoitava, jos se koskee useampaa kuin yhtä EU-valtiota tai ainakin yhtä EU-jäsenvaltiota ja kolmatta valtiota. Järjestely on raportoitava silloin, kun se täyttää jonkin laissa säädetyistä tunnusmerkeistä. Kun tietyt tunnusmerkit toteutuvat, yrityksen on myös tehtävä niin sanottu pääasiallista hyötyä mittaava testi.

Testi tarkoittaa sitä, että järjestely on raportoitava vain, jos sen pääasiallinen hyöty tai yksi pääasiallisista hyödyistä on veroedun saavuttaminen. Veroetu voi realisoitua myös EU:n ulkopuolisessa valtiossa.

Tunnusmerkit liittyvät esimerkiksi:

•  maksujen tekemiseen etuyhteystilanteissa maihin, joissa verotuksen taso on minimaalinen;
• tulon muuntamiseen kevyemmin verotettavaksi;
• tappioiden käyttämiseen;
• siirtohinnoitteluun;
• varojen kierrättämiseen;
• verokohtelun eroavuuteen eri lainkäyttöalueilla;
•  vähennysten vaatimiseen useammalla lainkäyttöalueella samanaikaisesti; 
• automaattiseen tietojenvaihdon välttämiseen tai tosiasiallisen edunsaajan salaamiseen.

Järjestelyjen raportointivelvollisuus on ensisijaisesti järjestelyjen välittäjillä eli suunnittelijoilla, markkinoijilla ja organisoijilla ja toissijaisesti niitä hyödyntävillä verovelvollisilla. Tällaisia välittäjiä ovat muun muassa verokonsultointipalveluita tarjoavat yritykset ja henkilöt mutta myös esimerkiksi pankit.

Järjestelyt on raportoitava 30 päivän sisällä siitä, kun ne on asetettu saataville toteuttamista varten, ne ovat valmiita toteutettavaksi tai ne on toteutettu. Säännösten laiminlyönnistä voi Suomessa koitua enintään 15 000 euron laiminlyöntimaksu, mutta esimerkiksi Puolassa miljoonien eurojen sanktiot ja jopa henkilökohtainen vastuu.

Raportointivelvollisuutta koskevat säännökset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2020 alkaen. Niitä sovelletaan järjestelyihin, jotka asetetaan saataville toteuttamista varten tai jotka ovat valmiita toteuttamista varten 1. heinäkuuta 2020 tai sen jälkeen.

Tästä riippumatta laissa säädetään kuitenkin velvollisuus raportoida myös järjestelyt, joiden ensimmäinen vaihe on toteutettu 25. kesäkuuta 2018 tai sen jälkeen. 

Useissa EU-valtioissa toimivien suomalaiskonsernien on huomioitava direktiiviin perustuvien säännösten ja tulkintojen eroavuudet eri maissa. Lisäksi säännösten vaikutusten arviointi konsernin liiketoimintaan tulisi aloittaa riittävän ajoissa.

Konsernissa noudatettava raportointiprosessi tulee määritellä niin, että eri liiketoiminta-alueiden raportoitavat järjestelyt huomioidaan. Raportoinnin toteuttaminen ei yleensä voi olla pelkästään konsernin verofunktion vastuulla. Myös liiketoimintayksiköiden on tunnistettava alueellaan raportoitavaksi tulevat järjestelyt ja tiedettävä, miten raportointi konsernissa toteutetaan. 

Autamme mielellämme säännösten vaikutusten tarkemmassa analysoinnissa sekä raportointiprosessin perustamisessa. Voimme myös selvittää säännösten ja raportoinnin erot eri EU-valtioissa.

KPMG on myös kehittänyt raportointityökalun, jonka avulla konsernissa raportoitavat järjestelyt voidaan raportoida kunkin valtion edellytysten mukaisesti. Työkalu toimii tärkeänä apuna raportoitavien järjestelyjen tunnistamisessa sekä dokumentoinnissa.