close
Share with your friends

Espanjassa ja Portugalissa asuvien verotus muuttui vuodenvaihteessa

Espanjassa ja Portugalissa asuvien verotus muuttui

Uusi Espanjan verosopimus tuli voimaan 1.1.2019. Se vaikuttaa monen Espanjassa asuvan suomalaisen verotukseen muuttamalla muun muassa Suomesta saatavien eläkkeiden ja vuokratulojen verotuskohtelua.

Aiheeseen liittyvää sisältöä

Aiemman verosopimuksen mukaan Suomella oli käytännössä verotusoikeus Espanjassa asuvan eläkkeeseen vain silloin, kun se oli kertynyt julkisesta palveluksesta. Yksityiseltä sektorilta kertynyt eläke verotettiin pääsääntöisesti vain Espanjassa. 

Uuden verosopimuksen myötä Suomella on oikeus verottaa lähes kaikkia eläkkeitä, jotka maksetaan Suomesta Espanjaan. Siten Suomella on nykyisin oikeus verottaa niin yksityiseltä sektorilta kuin julkiselta sektorilta kertyneet eläkkeet. Ainoana poikkeuksena ovat eläkkeet, jotka maksetaan liikennevakuutuksen tai vastaavan riskivakuutuksen perusteella. Näitä eläkkeitä verotetaan jatkossakin ainoastaan Espanjassa. 

Yksityiseltä sektorilta kertyneisiin eläkkeisiin siirtymäaika

Muutokset eivät vaikuta heti vuonna 2019 maksettaviin eläkkeisiin, sillä yksityiseltä sektorilta kertyneisiin eläkkeisiin sovelletaan kolmen vuoden siirtymäaikaa. Siirtymäaikana yksityiseltä sektorilta kertyneitä eläkkeitä ei veroteta Suomessa, jos Suomesta saatu eläke on Espanjassa veronalaista. Käytännössä ei kuitenkaan edellytetä, että eläke tosiasiassa verotetaan Espanjassa, jotta se voisi olla Suomessa verovapaata siirtymäaikana. Siirtymäsäännön soveltamiseksi riittää, että Espanjalla on oikeus verottaa tuloa Espanjan sisäisen lain mukaisesti. Se, että Espanja ei verottaisi eläkettä esimerkiksi siitä syystä, että tulot jäävät tietyn rajan alle, ei estä siirtymäsäännön soveltamista.

Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

Jos eläkettä verotetaan sekä Suomessa että Espanjassa, muodostuu kaksinkertaista verotusta. Yleensä kaksinkertainen verotus poistetaan asuinvaltiossa. Uuden sopimuksen mukaan kaksinkertainen verotus poistetaan eri tavoin riippuen siitä, onko eläke kertynyt yksityiseltä vai julkiselta sektorilta. Jos Suomesta maksettava eläke on kertynyt julkiselta sektorilta ja henkilö asuu Espanjassa, kaksinkertainen verotus poistetaan Espanjassa.

Jos eläke on puolestaan kertynyt yksityiseltä sektorilta, kaksinkertainen verotus poistetaan poikkeuksellisesti lähdevaltiossa eli Suomessa. Näiden eläkkeiden osalta kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmä on niin sanottu käänteinen hyvitysmenetelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa määrättävästä verosta vähennetään samasta tulosta jo Espanjaan maksettu vero.  

Osakehuoneistojen vuokra- ja myyntitulon verotuksen muutokset

Espanjan ja Suomen välinen uusi verosopimus ei vaikuta ainoastaan eläkkeiden verotukseen, vaan myös osakehuoneistojen vuokra- ja myyntitulojen verotukseen. Suomi verottaa 1.1.2019 alkaen eläkkeiden lisäksi myös vuokratuloa sekä luovutusvoittoa, joita Espanjassa asuva henkilö saa Suomessa sijaitsevasta osakehuoneistoista.

Portugalin verosopimuksen irtisanominen ja sen seuraukset

Suomen ja Portugalin välinen verosopimus ei ole enää voimassa 1.1.2019 lähtien. Verosopimus ei siten enää rajoita Suomesta maksettavien eläkkeiden verotusta. Tämä tarkoittaa, että Suomi verottaa kaikkia Suomesta maksettavia eläkkeitä, vaikka eläkkeensaaja olisi Portugalissa asuva. Sillä ei ole merkitystä, onko eläke kertynyt julkiselta tai yksityiseltä sektorilta. 

Mikäli myös Portugali asuinvaltiona verottaa Suomesta saatua eläkettä, mahdollinen kaksinkertainen verotus tulisi poistaa Portugalissa. Miten kaksinkertainen verotus poistetaan, riippuu Portugalin sisäisestä lainsäädännöstä.

Portugalin verosopimuksen irtisanominen vaikuttaa myös osakehuoneistojen vuokra- ja myyntitulojen verotukseen. Suomi verottaa jatkossa myös vuokratuloa sekä luovutusvoittoa, joita Portugalissa asuva henkilö saa Suomessa sijaitsevasta osakehuoneistoista.


Ole yhteydessä, jos sinulla herää kysymyksiä muutoksiin liittyen tai jos tarvitset käytännön apua kansainvälisessä tai kansallisessa henkilöverotuksessa.

Lisätiedot

Rosa Nyström

+358 45 6938 691

Mariia Suominen

+358 44 2726 292

Joakim Frände

+358 40 6527 055

etunimi.sukunimi@kpmg.fi

Ota yhteyttä

 

Kuinka KPMG voi auttaa?

 

loading image Jätä tarjouspyyntö