Yhteisöjen tulolähdejako poistumassa - vuoden 2020 tulolähdejakoa koskeva uudistus

Muutokset voimaan verovuoteen 2020 mennessä?

Muutokset voimaan verovuoteen 2020 mennessä?

1000

Lähes 30 vuotta sitten toteutetun pääomaverouudistuksen jälkeen verotuksen peruslaskentayksiköitä ovat olleet eri tulolähteet. Käytössä on tästä lähtien ollut kolme eri tulolähdettä: elinkeinotoiminnan, henkilökohtaisen eli muun toiminnan sekä maataloustoiminnan tulolähde. Tulolähdejako vastaa elinkeinoverolain (EVL), tuloverolain (TVL) sekä maatalouden tuloverolain (MVL) soveltamisaloja ja näin esimerkiksi elinkeinotulot ja muun toiminnan tulot on pidetty erillään, tuloksen laskennan poikkeavien säännösten vuoksi.

Tulolähdevalinnan ehkä merkittävin seuraus on vahvistettujen tappioiden vähennyskelpoisuus, sillä tappio voidaan vähentää ainoastaan siinä tulolähteessä, jossa se on syntynyt. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että yhtiölle voi syntyä verotettavaa tuloa toisesta tulolähteestä samaan aikaan, kun sillä on vahvistettua tappiota toisessa tulolähteessä ja samalla koko yhtiön tulos on tappiollinen.

Tulolähdejaon poistaminen sekä muita ehdotettuja muutoksia

Syksyllä 2016 Valtiovarainministeriö asetti asiantuntijaryhmän osakeyhtiöiden tulolähdejaon poistamista koskevan lainvalmistelun tueksi ja viimeisin, esitysluonnokseen annettujen lausuntojen pohjalta muokattu luonnos yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta annettiin lokakuussa 2018. Esitysluonnoksen tavoitteena on yhteisöverotus, jossa yhteisön kaikki toiminta ja tulot kuuluisivat pääsääntöisesti EVL:n piiriin ja yhteisön varat olisivat elinkeinotulolähteen omaisuutta. Lisäksi tulolähteiden yhdistämisessä tavoitellaan sen huolehtimista, ettei yhtiön kautta tapahtuva arvopapereiden omistaminen poikkea veroseuraamuksiltaan olennaisesti arvopapereiden suorasta omistamisesta. Edelleen tavoitellaan yhteisöjä koskevien säännösten selvyyttä ja yksinkertaisuutta, jolloin verotus on ennustettavampaa ja hallinnollisesti tehokasta.

Esitysluonnoksen keskeisin ja ehkä tärkein ehdotus on siis yhteisöjen elinkeinotulolähteen ja muun toiminnan tulolähteen välisen jaon poistaminen. Tämä muutos ei kuitenkaan tulisi koskemaan yleishyödyllisiä yhteisöjä, julkisyhteisöjä, seurakuntia, asunto-osakeyhtiöitä eikä keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä, joiden osalta EVL:a sovellettaisiin kuten nykyisinkin ja niillä säilyisi myös muun toiminnan tulolähde. Muita esitysluonnoksen keskeisiä ehdotuksia on elinkeinotulolähteeseen lisättävä uusi omaisuuslaji ”muu omaisuus”, johon kuuluva omaisuus ei käyttötarkoitukseltaan kuulu elinkeinotoiminnan nykyisiin omaisuuslajeihin. Lisäksi esitysluonnoksessa ehdotetaan luovutustappioiden vähentämistä koskevia muutoksia muuhun omaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen osalta. Myös konserniavustuslakiin, tuloverolakiin ja lakiin asuintalovarauksesta verotuksessa on ehdotettu muutoksia.

Muutokset voimaan verovuoteen 2020 mennessä?

Hallituksen esitys laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta esitellään eduskunnalle marraskuun 2018 lopulla, ja kaavailtujen lakimuutosten olisi määrä astua voimaan mahdollisimman pian. Jää siis vielä nähtäväksi millaiseen muotoon kaavaillut lakimuutokset lopulta muotoutuvat. Joka tapauksessa tulolähdejaon poistuminen eräiden yhteisöjen osalta vaikuttaa lupaavalta ja tämä uudistus tulisi vaikuttamaan hyvin positiivisesti näihin yhteisöihin, niin verotuksen kuin hallinnollistenkin kustannusten näkökulmasta. Lakimuutosta on pyritty puskemaan läpi vauhdilla ja toivottavasti uusia säännöksiä päästäisiin soveltamaan vuoden 2020 verotuksessa.

Miten KPMG voi auttaa?

KPMG:n vero-oikeuden asiantuntijat avustavat mielellään tulolähdejaon poistumiseen liittyvissä kysymyksissä sekä näihin liittyvien uusien toimintamallien hahmottelussa ja toteuttamisessa.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

Noora Sjögren
Puh. 020 760 3401

Hanna Höglund
Puh. 020 760 3278

etunimi.sukunimi@kpmg.fi

 

© 2024 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG global organization of independent member firms affiliated with KPMG International Limited, a private English company limited by guarantee. All rights reserved


For more detail about the structure of the KPMG global organization please visit https://kpmg.com/governance

Ota yhteyttä