Rahoitusalan sääntelymuutosten liikkuvat maalit

Rahoitusalan sääntelymuutosten liikkuvat maalit

Mitä tapahtuu rahoitusalan sääntelylle, kun disruptio muokkaa toimintaympäristöä?

1000
fi-pasi koivunen

Partner

KPMG Suomi

Sähköposti

Rahoitusala on ollut lisääntyvän sääntelyn kohteena Euroopassa. Viime vuosien aikana tulleet kirjainlyhenteet, kuten MiFID II, MAR, EMIR, CRD IV, PSD2, AIFMD ja UCITS V, ovat tuoneet sijoituspalvelu- ja rahastoyhtiöille sekä pankeille uusia vaatimuksia, joiden implementoinnissa käytännön prosesseihin on ilmennyt erinäisiä haasteita. Keskeinen haaste liittyy tipotellen muodostuvaan sääntely-ympäristöön ja epävarmuuteen.

— Asiakkaamme ovat kokeneet vähitellen tulevan 2-tason sääntelyn ja markkinakäytäntöjen puuttumisen haastavaksi. Lisäksi Finanssivalvonta ei voi useinkaan tehdä linjauksia vielä implementointivaiheessa, koska he ovat riippuvaisia ESMA:n linjauksista, kertoo Laura Heikkilä Suomen KPMG:ltä. 

— Myös johtoryhmät ovat tunnistaneet kasvaneen sääntelyriskin, sillä sanktiot sääntelyn noudattamatta jättämisestä ovat tiukentuneet esimerkiksi MiFID II:n myötä, hän jatkaa.

Disruptio ajaa edelleen uutta sääntelyä markkinoille, MAR vastasi mm. HFT-kaupankäynnin haasteisiin, MiFID II:n Best Execution -vaatimukset mm. kaupankäynnin hajaantumiseen eri kauppapaikoille ja niiden ulkopuolelle, kun taas PSD2 mahdollistaa uuden teknologian hyödyntämisen ja FinTechien laajentuvan pelikentän maksuliikennepalveluissa.  

Kuinka säännellä tuntematonta?

KPMG:n raportti Regulation 2030 What lies ahead luo kuvan alan sääntelykehityksen mahdollisista suunnista tulevien 10 vuoden aikana. Finanssialan sääntelyn piiriin liitetään jatkuvasti uudenlaisia toimijoita, kuten esimerkiksi joukkorahoitusalustat. Alan kehitys tarkoittaa luonnollisesti eri asioita erilaisille yhtiöille, ja raportissa käsitelläänkin näitä muuttuvan toimintaympäristön sääntelyn kannalta keskeisiä kysymyksiä: 

— Miten finanssialan sääntely vastaa FinTechien markkinoille tuloon?

— Tekeekö raskas sääntely pienten toimijoiden tulemisen markkinoille mahdottomaksi?

— Mitä alan muuttuminen merkitsee erilaisille liiketoimintamalleille?

Kuinka epävarmasta sääntely-ympäristöstä selviää?

Käymme jatkuvasti keskusteluja asiakkaidemme kanssa liiketoiminnan kehittämisestä sääntely-ympäristön vaatimukset huomioon ottaen. Ratkaisun avaimet löytyvät usein riskiperusteisen ja analyyttisen lähestymistavan kautta – päätösten perusteluiden dokumentointia unohtamatta.

Tuemme sääntelykokonaisuuksien seurannassa ja implementoinnissa, ja lisäksi voimme auttaa arvioimaan prosessien ja toimintojen sääntelynmukaisuutta sisäisen valvonnan näkökulmasta.

© 2024 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG global organization of independent member firms affiliated with KPMG International Limited, a private English company limited by guarantee. All rights reserved


For more detail about the structure of the KPMG global organization please visit https://kpmg.com/governance

Ota yhteyttä