KHO:n mukaan kiinteistöyhtiölle kuuluvan tontin vuokra- tai omistusoikeuden laadun ja pätevyyden varmistamisesta, kiinteistöyhtiön taloudellisen tilan selvittämisestä sekä hankintaan liittyvien riskien kartoittamisesta (yms.) koostuvat legal due diligence –palvelut ovat kiinteistöön kohdistuvia palveluja, jolloin niiden myyntimaa määräytyy kiinteistön sijaintipaikan mukaan.

 

Asiassa oli kyse siitä, oliko A Oy:n ollut suoritettava arvonlisäveroa B Oy:ltä edelleenveloitetuista legal due diligence –palveluista. KHO katsoi, että palvelut olivat arvonlisäverolain 65 §:ssä (nykyisin 67 §) tarkoitettuja kiinteistöön kohdistuvia palveluja, jotka mainitun säännöksen mukaan katsotaan myydyksi Suomessa, jos kiinteistö sijaitsee täällä. Kun tapauksessa oli kyse Venäjällä sijaitsevista kiinteistöistä, A Oy:n ei ollut suoritettava Suomen arvonlisäveroa kyseisistä veloituksista.

Päätös EU-oikeuden näkökulmasta

Nähdäksemme asiassa olisi voinut olla perusteltua pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta, koska kysymys siitä, ovatko kiinteistöyhtiön hankintaan liittyvät legal due diligence –palvelut kiinteistöön kohdistuvia palveluja, koskee mitä suurimmassa määrin EU:n ALV-direktiivin säännösten soveltamista, eikä vastausta voida mielestämme lukea suoraan direktiivin artikloista tai EU-tuomioistuimen aiemmasta käytännöstä. Näin asiaan olisi saatu yhtenevä tulkinta EU:n alueella ja vältytty niiltä mahdollisilta tulkintaristiriidoilta, joita voi syntyä siksi, että veroviranomaiset muissa EU-maissa eivät välttämättä yhdy KHO:n kantaan asiassa.

 

Vaikka ratkaisu on siten EU-oikeuden näkökulmasta haasteellinen, vastaavia kiinteistöyhtiöihin liittyviä asiantuntijapalveluita myyvien yritysten on syytä ottaa se vastaisuudessa huomioon tarjouksissaan ja arvonlisäverokäsittelyssään. Näin siitä huolimatta, että päätöksen mukaisen tulkintaperiaatteen analoginen soveltaminen muissa tapauksissa jää epäselväksi.

 

Lisäksi on syytä huomioida EU:n neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (1042/2013) 1.1.2017 voimaantuleva 31 a artikla, joka tulee olemaan Suomessakin suoraan sovellettavaa oikeutta ja jossa pyritään aiempaa selkeämmin määrittämään, mitkä palvelut katsotaan kiinteistöön kohdistuviksi ja mitkä ei. Säännös ei mielestämme erityisesti tue KHO:n omaksumaa tulkintaa, että legal ja muut due diligence –palvelut ovat kiinteistöön kohdistuvia palveluja AVL 67 §:ssä ja ALV-direktiivin 47 artiklassa tarkoitetuin tavoin. Näin ollen asiaa voidaan joutua arvioimaan Suomessakin uudestaan vuoden 2016 jälkeen.

 

Vaikka kyseessä on KHO:n vuosikirjaratkaisu, päätöksen laajempi soveltaminen on useissa tapauksissa em. seikkojen takia toistaiseksi epäselvää. Elleivät yritykset pysty varautumaan tulkinnallisilta riskeiltä kansainvälisiä toimeksiantoja koskeviin sopimuksiin otettavilla veroklausuuleilla, yrityksen voi olla tarpeen hakea omakohtaiset ennakkoratkaisut asiassa. Tämä koskee erityisesti niitä tapauksia, joissa suomalaisiin kiinteistöyhtiöihin kohdistuvia palveluita suoritetaan ulkomaisille toimeksiantajille.