Digitaalisesta liiketoiminnasta keskusteltaessa ei ole enää kyse teknologiajäteistä ja startup-yhtiöistä. Jokaisen yrityksen liikevaihdon kasvu tulee olemaan yhä riippuvaisempi digitaalisesta tarjoamasta ja operaatioista toimialasta ja bisneksen koosta riippumatta. Ei ole enää strategiaa ja teknologiastrategiaa. On vain yksi strategia, jossa teknologialla on keskeinen roolinsa. 

Digitaalisen liiketoiminnan merkityksestä ei voi enää kiistellä. KPMG:n tuoreen tutkimuksen mukaan 61 % yrityksistä, jotka hyödyntävät tehokkaasti digitaalista teknologiaa, kokevat voimakkaamman liikevaihdon kasvun kuin kilpailijansa. Yritykset ovat pikkuhiljaa oppineet hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja niin, että ne luovat arvoa asiakkaille.

Pelkkä digistrategia ei kuitenkaan riitä jatkuvasti kasvavien asiakasodotusten kohtaamiseen eikä halutun kasvun saavuttamiseen. Tarvitaan ”connected enterprise” -konsepti, teknologiseen toimintamalliin perustuva sekä IT:n ja liiketoiminnan erottamattomaan yhteistyöhön tukeutuva ekosysteemi, jonka avulla uudet tuotteet ja palvelut syntyvät markkinoiden vaatimalla nopeudella. Asiakkaan odotusten kohtaaminen ja niiden ylittäminen edellyttää kokonaisvaltaista keskittymistä back, middle ja front office -toimintoihin sekä niiden keskinäistä integraatiota.

Future of IT -artikkelisarja

KPMG:n globaali Future of IT -artikkelisarja käsittelee kriittisimpiä IT-johdon kulmakiviä, joihin keskittymällä voidaan taata yrityksen vahva kasvu tulevien vuosien teknologisessa myllerryksessä. Toimiminen markkinoiden vaatimalla nopeudella, ketterä investointistrategia, joustava IT työvoima, moderni toimitusketjujen johtaminen, luottamus teknologiaan ja arvonluonti datan avulla nousevat keskeisiksi teemoiksi.

Tutustu lisää näihin kuuteen osa-alueeseen lukemalla sarjan ensimmäinen artikkeli.